Mietin mitä jää

Nyt on herkkää. En tässä vaiheessa edes tiedä, mistä tämä juttu kumpuaa, mihin se johtaa, saatika miten se päättyy, mutta kuultuani tänään toisen kerran radiosta Erinin tulkinnan biisistä ”Mitä tänne jää”, heräsi ajatus (ja lähes pakottava tarve) kirjoittaa tänään rautaakin isommista asioista.

Eletty elämä ja sen mukanaan tuomat tapahtumat muuttavat, jos ei nyt ihmistä sinällään, niin ainakin näkökulmaa katsella tätä maailmaa. Kliseinen esimerkki: Lapsen syntymä. Yhtäkkiä tietyt asiat herkistävät mielen eri tavalla kuin aiemmin ja saatat yllättää itsesi aamuruhkan liikennevaloista pohtimasta jonkun yllämainitun biisin sanoja ja sanomaa sen sijaan että vääntäisit nupin kaakkoon ja aiheuttaisit hämmennystä raivokkaalla jammauksella. Noh, kyllä jälkimmäistäkin edelleen tapahtuu joten nou hätä. Mutta käsitit varmaan pointin?

Viimeaikaisilla tapahtumillakin lienee osuutta asiaan; maailmalla uusi kouluampumistapaus, jossa suurin osa uhreista oli ihan lapsia vasta, kotimaassa kahdeksanvuotiaan pojan eilinen katoaminen ja jokin aika sitten kouluikäisen pojan elämän päättyminen aamuruhkassa bussin alle. Listaa voisi vielä jatkaakin, mutta nämä nyt päällimmäisenä mielessä.

Yllätin siis rehellisesti itseni miettimästä että mitä jää (sitten) kun mä (joskus) lähden täältä! Mitä merkittävää jätän jälkeeni? Ja miten määritellään tässä tapauksessa ’merkittävä’?

Hetken (tai kaksi) tätä mietittyäni tulin siihen lopputulokseen että vain harva  jättää jälkeensä jotakin joka on isossa mittakaavassa todella merkittävää, kuten maailman mullistaneen keksinnön tai uuden idealistisen aatteen, jotka molemmat jäävät oikeasti elämään ja merkitsemään jotakin myös tuleville sukupolville.

Jatkaessani pohdintoja oli liikennevalot varmaan vaihtuneet useammankin kerran ja tuon alussa mainitun biisin kertosäe edennyt kohtaan:

”Mä oon tässä, kautta kiven ja kannon, oman nimeni, nimeni, nimeni vannon, että vien tän skenen just sinne minne tahdon.”

Siinä se tuli. Vastaus. Ei siis ole merkitsevää se mitä jää, vaan mitä on nyt ja mihin sen viet. Mihin tartut. Mihin lahjasi ja voimavarasi käytät.

Omalla kohdallani toivon, että voin niin äitinä, vaimona kuin valmentajana ja fysioterapeuttinakin ”viedä skeneni” sellaiseen suuntaan, että voisin edes pieneksi hetkeksi tehdä maailmasta hiukan paremman paikan elää, niille ihmisille jotka skeneeni tavalla tai toisella kuuluvat. Läheisimmille tietenkin ensisijaisesti, mutta jos tapani elää voisi vaikuttaa myös lähipiiriäni kauemmaksi, voisin katsoa onnistuneeni tehtävässäni.

Entäs minä itse? Sen lisäksi, että olen päättänyt kuunnella sydäntäni ja ”viedä skeneni just sinne minne tahdon”, ajattelen sen myös näin:

”Elämä opettaa, tieto lisää tuskaa. Mä vedän kovempaa!”

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s