Mikä kehoasi liikuttaa – mikä saa sydämesi sykkimään?

Motiivi (lat. Motivus, ”liikuttaja”). Yleiskielessä motiivi tarkoittaa vaikutinta eli syytä tietyn asian tekemiseen. Motiivit liittyvät haluihin ja tarpeisiin ja ne ovat läsnä kaikessa ihmisen toiminnassa.

-Wikipedia

Motiivi on luonnollisesti siis läsnä myös liikunnassa, tai liikkumattomuudessa. Elämäntaparemonteissa ennen kaikkea.

Juhani ja Marko pohtivat molemmat hienolla tavalla juuri tätä aihetta omissa blogeissaan. Se pisti sekä liikkujan että valmentajan minussa myös miettimään. Iltalenkillä kuun loisteessa ja kirpeässä pakkasessa aihetta pyöritellessäni päätin kiteyttää oman kantani Nate Miyakin sanoihin:

Image

Eli jotta jaksat puskea eteenpäin, oli elämänalue mikä tahansa, on sinun ensin päätettävä suunta, ja sitten vain pidettävä siitä kiinni. Keinoja päästä tavoitteeseen on varmasti monta. Ja kaikki luultavasti ihan yhtä hyviäkin. Ne ovat vain yksityiskohtia, ja hoituvat kyllä itsestään kun vain päätät päästä perille. Mutta valitse silti huolella! Sillä vain ne keinot, joista jaksat pitää kiinni ja jotka aidosti saavat sydämesi sykkimään, vievät sinut perille asti.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s