Valmentaja-äM testaa: Kompressiovaatteet

Jatkan pari viikkoa sitten aloittamaani testiraporttisarjaa. Tällä kertaa varustepuolella. Testiraportoitavia varusteita on useampiakin, mutta aloitan minulle aivan uudesta tuttavuudesta: kompressiovaatteista. Nämä väline- ja tekstiiliurheilun huipentumaksi vielä jokunen aika sitten luokittelemani vaatekappaleet onnistuivat nimittäin yllättämään minut täysin. Positiivisesti.

Laitan heti alkuun koosteen arvioinnista (täysin omavaltaisesti keksimäni skaala: 1= surkea, 5= loistava), jottei kenenkään tarvitse välttämättä lukea koko jaaritusta läpi 🙂

1. Käyttömukavuus, tuntuma: 4 (hieman korkeampi vyötärö olisi itseäni miellyttänyt enemmän, muuten olivat kuin toinen iho)

2. Käyttömukavuus, lämpötila, kosteudensiirto ym: 5 (yllättävän viileät myös sisätreenissä ja hikoillessakin huomaamattomat)

3. Vaikutus suoritukseen: 4 (lihakset tuntuivat ikäänkuin olevan paremmin ”hereillä” koko suorituksen ajan)

4: Vaikutus palautumiseen: 5 (hätkähdyttävän suuri vaikutus palautumisen tunteeseen ja DOMS:iin… ainiin ja siihen mustelmaan, jonka tarinan löydät alta)

5. Hinta: 3 (Laadusta joutuu maksamaan, joten ei torpata 120 euron hintaa täydellisesti ennenkuin nähdään miten housun ominaisuudet kestävät käytössä)

Alla kuvaus koko testiprosessista:

Tein alkuviikosta ekskursiomatkan eteläiseen naapurikaupunkiin (jonka nimeä syntyperäinen kokkolalainen ei mielellään sano ääneen… hih) kuultuani että siellä jo vuosia toiminut polkupyöräliike (VM Sport, Oy Velomoto Ab) olisi ottanut harppauksen laajemmille urheiluvarustemarkkinoille, ja nimenomaan ns. ”toiminnallisten” urheiluvarusteiden suuntaan. Tiedän, että sana ”toiminnallinen” on monen korvaan jo puhki kulunut klisee, mutta tässä yhteydessä se sallittaneen. Tarkoitan tässä nyt lähinnä varusteita, joiden ominaisuudet a) tavalla tai toisella tukevat itse suoritusta, b) tukevat kehon luonnollista toimintaa tietyssä suorituksessa ja/tai c) siitä palautumisessa.

Ostin  siis tuolta reissultani mm. 2XU -kompressiohousut. (Huom! O S T I N, eli kyseessä ei ole kenenkään sponsoroima tuotearvostelu, vaan ihan rehellinen, omiin käyttäjäkokemuksiin perustuva arvio.) Ostamani XFORM -malli on valmistajan mukaan sopiva sekä suorituksen että palautumisen aikaiseen käyttöön. Malleja on myös kuhunkin erikseen. Toiminta ja vaikutukset perustuvat valmistajan mukaan mm.  parantuneeseen verenkiertoon, lihakseen kohdistuvien tärähdysten vaimenemiseen sekä parantuneeseen asento- ja liiketuntoon. Näitä vaatteita kehitellään ilmeisesti ihan tieteellisen tutkimuksen keinoin Australiassa.

Kiskaisin pöksyt jalkaan ja marssin salille. Veikeä tunne; jalat tuntuivat ikäänkuin viileiltä ja keveiltä. Housut tuntuivat aikalailla kuin olisi toinen nahka jalkojen päällä, eli jokseenkin luonnolliselta. Tiesin jo lähtökohtaisesti että unen puute ja pienoinen stressi siivittäisivät jalat mojovaan kuntoon melko nopeasti. Valitsin myös tietoisesti jalkojen kannalta melko hapokkaan harjoituksen (tämän vuoden CrossFit Openin toinen suoritus, 13.2).

No, hapottihan se. Niin kuuluikin. Mutta yllätys tulikin suorituksen jälkeen: ”Maitohappojumi” hävisi jaloista lähes välittömästi suorituksen päätyttyä (hengityksen tasaamiseen meni kyllä ihan normaali aika) ja mitä pidempi aika treenistä oli kulunut, sen ilmeisempi oli tuo  vaikutus; palautuminen tuntui yksinkertaisesti olevan paljon tehokkaampaa ja nopeampaa. Treenin jälkeen pidin housuja vielä n. tunnin ajan yllä. Treenin jälkeinen, yleensä seuraavana päivänä esiin hiipivä lihasarkuus (Delayed Onset Muscle Soreness = DOMS) oli selvästi myös vähäisempää kuin normaalisti tämänkaltaisen setin jälkeen. Jalat tuntuivat sen verran vetreiltä, että päätin kokeilla onneani myös seuraavana päivänä (soutuintervalli) ja sitä seuraavana (ylämäkivetoja juosten); ikäänkuin antaa kuormituksen kumuloitua ja katsoa mitä palautumisen tunteelle tapahtuu. Lopputulos oli kutakuinkin sama näidenkin, selvästi anaerobista aineenvaihduntajärjestelmää kuormittaneiden harjoitusten jälkeen; harjoituksen jälkeisinä aamuina jalka nousi tavallista vetreämmin.

Ja tavallaan ehkä sivuhuomio, mutta kuitenkin itseäni eniten hätkähdyttänyt seikka oli seuraava: Olin pari päivää aiemmin mojauttanut levytangon reiden yläosaan tempauksen palautuksessa ja siinä oli muhkea mustelma. Saan melko helposti mustelmia ja ne viipyvät yleensä inhottavan kauan. Tadaa! Ei tällä kertaa! Mustelma oli seuraavana aamuna käytännössä kadonnut.

J o t a i n  nämä kompressiovaatteet siis tekevät! Nyt tietysti mieli palaa halusta kokeilla myös kompressiopaitaa, koska käsivarsien ja hartioiden palautumisen edistäminen sattuu olemaan kahvakuulanostamista harrastavalle jokseenkin oleellinen seikka.

Testiraportti on päättynyt.

2xu

Mainokset

Valmentaja-äM testaa: CrossFit osa 2

Näin!

CrossFit Level 1 Trainer -koulutus tentteineen on nyt takana. Lupasin jatkoa ensimmäisen kurssipäivän analyysille. Tässä tulee.

Toisen päivän anti selvästi nosti omaa spirittiä koulutuksen loppua kohden, vaikka viikonlopun univelka yritti tehdä päinvastaista; outo sänky, väärä tyyny, paljon vastaanotettua tietoa edellispäivänä, aavistuksen liian myöhäinen illallinen… noh, te tiedätte. Eiliseen verrattuna mieli alkoi selvästi harhailla epäilyksestä innostukseen. Hetken ihmettelin: Mitäs nyt tapahtuu? Ja sitten annoin mennä vaan. Seuraavassa pitkä selostus siitä mitä tapahtui.

Päivän aloitti luento ja demo jäljellä olevien crossfitin perusliikkeiden osalta. Kouluttajatiimi teki tämän jälleen hyvin johdonmukaisesti ja selkeästi. Pienryhmäharjoittelu samoista tekniikoista seurasi luentoa. Oma kotiryhmäni sai opettajakseen tällä kertaa viikonlopun pääkouluttajan, Jami Tikkasen. Tämän viikonlopun perusteella kokonaisuutena (teoriatietämys, ulosanti, ohjaustaidot, omistautuneisuus) arvioituna ehkä paras kouluttaja johon minä olen törmännyt. Ja olen kuitenkin aika monta koulutusta ja kurssia kolunnut läpi. Opetus oli selkeää ja hands-on-tyyppistä. Ja ajattelin: Hei, minähän alan lämmetä tälle touhulle! Nämähän oikeasti h a l u a a ja o s a a opettaa tekniikkaa. Takataskut repeää kaikista niistä nikseistä joita pelkästään tästä pienryhmäharjoituksesta otin mukaan!

Päivän harjoituksessa (WOD) oli vuorossa 7 min aikasarjan tekeminen kurssikaverin ohjatessa tekniikkaa, eli sekä oman suoritus- että opetustekniikan hiomista suhteellisen intensiivisessä harjoituksessa. Oma suoritus oli koko joukon naisista yllättävän hyvä ja kurssikaverin vielä antaessa hyvät arvostelut opetustaidoista ei univelat enää tuntuneetkaan niin pahalta.

Seuraavaksi vuorossa oli tempaustekniikan pilkkominen osasuoritteisiin, näiden harjoittelu ja yhdistäminen kokonaiseksi tempaukseksi. Koko kurssiryhmä jaettiin kahtia eli opetettavat ryhmät olivat isoja. Silti kouluttajat suoriutuivat tästä moitteettomasti johdonmukaisella ja lähes armeijamaisella tyylillä. Me like! Hieman hämmentäviäkin tekniikkapainotuksia sopi toki mukaan, mutta vivahde-erojahan on aina, riippuen keneltä kysytään. Yleensä päämäärä ja lopputulema on kuitenkin sama. Eivätkä nämäkään painotukset omaa tekemistä huonontaneet, päinvastoin. Eli ei muuta kuin ”Down… Ready…. Snatch!”.

Käytännöntäyteistä päivää jatkoi strict (ota ja hämmästy!) muscle-up ja sen progressiot. Tässä osiossa ei itselle tullut mitään uutta varsinaisesti (eli ei, en osaa edelleenkään muscle upia), mutta ei ollut ihan väärin päästä vierestä katsomaan kun Mikko Aronpää tekee muscle upin. Niin, mehän oltiin kurssikavereita.

Päivän kaksi muuta teorialuentoa käsittelivät ravitsemusta sekä harjoittelun ohjelmointia. Ravinto-osuus oli mielenkiintoinen (niinkuin aina) vaikkei se sinänsä mitään uutta ja ihmeellistä sisältänytkään. Ohjelmointia ja skaalausta käsitellystä luennosta jäi käteen mm. seuraava, rehellisesti sanottuna itselle yllätyksellinen fakta: ”CrossFit programming is constantly varied, but not random”. Sain siis paljon työkaluja vaihtelevasisältöisen treeniohjelman suunnitteluun siten, että siinä säilyy jonkinlainen johdonmukaisuus ja idea. CrossFitissä on siis oikein toteutettuna selkeä idea. Ja taas: Me like!

Pitkän ja vaiherikkaan viikonlopun päätti CrossFit Level 1 Trainer Test, jonka entinen hikari suoritti yllättävän tyynesti. Homma hanskassa, eikä hanskatkaan pahasti hukassa. Kokeen jälkeen viikonlopun pääkouluttaja Jami Tikkanen veti kätevän ytimekkäästi yhteen kurssin sisällön ja idean sekä muistutti siitä että valmentajalla on valtaa vaikuttaa ihmisten elämiin ja että sen vallan mukana tulee tietty vastuu. Osallistujia kehotettiin myös harjoittelemaan omia liiketaitoja ja ohjaamista vaikka kaveripiirissä, ennenkuin ryhdytään tarjoamaan CrossFit -valmennusta laajemmin. Viisasta.

Kuulostaako siis siltä, että olen sittenkin menettämässä sieluni CrossFitille? Ehkä. Ehkä en. Yksi asia on kuitenkin varmaa: CrossFit vei tämän matsin 6-4, hands down. Ennakkoasetelmista huolimatta. Mitä siitä jatkossa seuraa, se jääköön nähtäväksi. Ja mistä tuo edellä mainittu pistejako? Ota ihmeessä yhteyttä ja kysy!

Testiraportti on päättynyt.

20130310-224635.jpg

Valmentaja-äM testaa: CrossFit

Terveisiä Tampereelta! Reissun päällä siis ollaan taas. Tällä kertaa harvinaisen ristiriitaisin tunnelmin. Ollako vai eikö olla? Puolesta vai vastaan? Voiko olla molempia? Kyseessä on siis CrossFit Level 1 -koulutusviikonloppu, joka tätä kirjoittaessa on puolessavälissä.

Lähdin aamulla matkaan vannoen, että pitäisin mielen avoimena. Ja ensivaikutelma olikin erittäin positiivinen; tiimin pääkouluttaja (Jami Tikkanen. Kyllä, suomalainen.) tuntui tietävän yhtä ja toista ihmiskehosta ja harjoitusfysiologiasta. Osaa tästä selittänee se, että kaveri häärii rössvitin lisäksi osteopaattina Lontoon maisemissa. Teorialuennot olivat laadultaan siis jopa yli odotusten!

Pienryhmäopetuksetkin antoivat hyviä vinkkejä sekä omaan tekemiseen että muiden opettamiseen. Lähinnä virheellisten liikemallien korjaamiseen ja poisoppimiseen mutta myös hyviä osa- ja apuharjoitteita halutun liikkeen tuottamiseksi halutulla tekniikalla.

Kun sitten oli päivän treenin, eli tuttavallisesti WOD:in aika, tuli vaikutelma, että käytäntö ei sittenkään vastaa teoriaa ja sitä mitä luennolla luvattiin metodin turvallisuudesta. Tekniikan painottaminen on hienoa paperilla ja kouluttajien demonstroimana, mutta mitä tapahtuu kun 60 ihmistä laitetaan tekemään teknisesti vaativia levytankoharjoitteita sekä leuanvetoja, vuorotellen, pitkinä sarjoina aikaa vastaan? Myös ne, joiden tekniikan katsottiin pienryhmäharjoittelun aikana olevan puutteellinen. Madness.

Siis hommahan toimisi varmaan ihan hyvin, jos jokaisella kelloa vastaan toistoja pusertavalla olisi jatkuvasti osaava ohjaaja vieressä korjaamassa tekniikkaa, joka väistämättä (viimeistään) väsyessä hajoaa, ja viheltämässä pelin poikki heti kun tekniikka alkaa näyttää vaaralliselta. Näinhän ei kuitenkaan ohjatuilla tunneilla yleensä ole, missään. Aina joku ehtii tehdä vähintään muutaman riskitoiston ennenkuin kukaan ehtii väliin. Vaikka valmentajana kuinka hyvin selittäisi tekniikan tärkeyden ja toivoisi että jokainen oppisi tekniikkaosiossa kertaheitolla hienot liikemallit ja oppisi vielä tunnistamaan itselleen sopivan vaativuustasonkin ja boom. Ready to go! Oikeassa maailmassa se ei mene näin. Ja silloin herää kysymys: Onko tämä järkevä tapa liikuttaa ihmisiä? Ihan kaiken tasoisia ja -kuntoisia ihmisiä? Pystynkö valmentajana ohjauksellani takaamaan
j o k a i s e n osallistujan turvallisuuden? Myös niiden, jotka a) eivät vain jostain syystä hahmota k.o. liikettä tai b) eivät halua/malta/jaksa/viitsi keskittyä oppimaan tekniikkaa vaan haluavat kaikkimullehetinyt? Vastaan että en. Vaikka olen tehnyt ohjaus- ja valmennustyötä käytännössä koko aikuisen ikäni. En.

Ymmärrän kuitenkin pointin. Jos jatkuvasti mennään turvallisuuden ehdoilla ”inside the safety zone”, saadaan harvoin merkittävää parannusta mitattavissa olevaan suorituskykyyn. Ei minunkaan työnnöt raskaalla kahvakuulalla tai burpeehypyt aina näytä niin kauniilta saatika että menisivät teknisesti täysin puhtaasti sarjan lähestyessä loppuaan. Silti vedän setin loppuun, laittaen turvallisuuden vaakalaudalle tietäen, että sen tehdessäni saavutan ehkä jotain joka on sen arvoista; suorituskyvyn kasvua, tuloksia. Työkapasiteettia.

Siitä pääsen aasinsillan kautta asiaan, jota CrossFit -ideologiassa arvostan joistakin erimielisyyksistä huolimatta: työkapasiteetin kasvuun tähtäävää ja usein myös siihen väistämättä johtavaa tapaa harjoitella ja ohjelmoida harjoituksia.

Loppuyhteenveto? Puolesta. Hyvin monessa (tässä käsittelemättä jääneessäkin) asiassa. Ja vastaan. Harvemmassa, mutta ideologisella ja periaatteellisella tasolla tärkeässä asiassa.

Tampere hiljenee hetkeksi. Osa 2 huomenna.

20130309-204306.jpg