Valmentaja-äM testaa: CrossFit

Terveisiä Tampereelta! Reissun päällä siis ollaan taas. Tällä kertaa harvinaisen ristiriitaisin tunnelmin. Ollako vai eikö olla? Puolesta vai vastaan? Voiko olla molempia? Kyseessä on siis CrossFit Level 1 -koulutusviikonloppu, joka tätä kirjoittaessa on puolessavälissä.

Lähdin aamulla matkaan vannoen, että pitäisin mielen avoimena. Ja ensivaikutelma olikin erittäin positiivinen; tiimin pääkouluttaja (Jami Tikkanen. Kyllä, suomalainen.) tuntui tietävän yhtä ja toista ihmiskehosta ja harjoitusfysiologiasta. Osaa tästä selittänee se, että kaveri häärii rössvitin lisäksi osteopaattina Lontoon maisemissa. Teorialuennot olivat laadultaan siis jopa yli odotusten!

Pienryhmäopetuksetkin antoivat hyviä vinkkejä sekä omaan tekemiseen että muiden opettamiseen. Lähinnä virheellisten liikemallien korjaamiseen ja poisoppimiseen mutta myös hyviä osa- ja apuharjoitteita halutun liikkeen tuottamiseksi halutulla tekniikalla.

Kun sitten oli päivän treenin, eli tuttavallisesti WOD:in aika, tuli vaikutelma, että käytäntö ei sittenkään vastaa teoriaa ja sitä mitä luennolla luvattiin metodin turvallisuudesta. Tekniikan painottaminen on hienoa paperilla ja kouluttajien demonstroimana, mutta mitä tapahtuu kun 60 ihmistä laitetaan tekemään teknisesti vaativia levytankoharjoitteita sekä leuanvetoja, vuorotellen, pitkinä sarjoina aikaa vastaan? Myös ne, joiden tekniikan katsottiin pienryhmäharjoittelun aikana olevan puutteellinen. Madness.

Siis hommahan toimisi varmaan ihan hyvin, jos jokaisella kelloa vastaan toistoja pusertavalla olisi jatkuvasti osaava ohjaaja vieressä korjaamassa tekniikkaa, joka väistämättä (viimeistään) väsyessä hajoaa, ja viheltämässä pelin poikki heti kun tekniikka alkaa näyttää vaaralliselta. Näinhän ei kuitenkaan ohjatuilla tunneilla yleensä ole, missään. Aina joku ehtii tehdä vähintään muutaman riskitoiston ennenkuin kukaan ehtii väliin. Vaikka valmentajana kuinka hyvin selittäisi tekniikan tärkeyden ja toivoisi että jokainen oppisi tekniikkaosiossa kertaheitolla hienot liikemallit ja oppisi vielä tunnistamaan itselleen sopivan vaativuustasonkin ja boom. Ready to go! Oikeassa maailmassa se ei mene näin. Ja silloin herää kysymys: Onko tämä järkevä tapa liikuttaa ihmisiä? Ihan kaiken tasoisia ja -kuntoisia ihmisiä? Pystynkö valmentajana ohjauksellani takaamaan
j o k a i s e n osallistujan turvallisuuden? Myös niiden, jotka a) eivät vain jostain syystä hahmota k.o. liikettä tai b) eivät halua/malta/jaksa/viitsi keskittyä oppimaan tekniikkaa vaan haluavat kaikkimullehetinyt? Vastaan että en. Vaikka olen tehnyt ohjaus- ja valmennustyötä käytännössä koko aikuisen ikäni. En.

Ymmärrän kuitenkin pointin. Jos jatkuvasti mennään turvallisuuden ehdoilla ”inside the safety zone”, saadaan harvoin merkittävää parannusta mitattavissa olevaan suorituskykyyn. Ei minunkaan työnnöt raskaalla kahvakuulalla tai burpeehypyt aina näytä niin kauniilta saatika että menisivät teknisesti täysin puhtaasti sarjan lähestyessä loppuaan. Silti vedän setin loppuun, laittaen turvallisuuden vaakalaudalle tietäen, että sen tehdessäni saavutan ehkä jotain joka on sen arvoista; suorituskyvyn kasvua, tuloksia. Työkapasiteettia.

Siitä pääsen aasinsillan kautta asiaan, jota CrossFit -ideologiassa arvostan joistakin erimielisyyksistä huolimatta: työkapasiteetin kasvuun tähtäävää ja usein myös siihen väistämättä johtavaa tapaa harjoitella ja ohjelmoida harjoituksia.

Loppuyhteenveto? Puolesta. Hyvin monessa (tässä käsittelemättä jääneessäkin) asiassa. Ja vastaan. Harvemmassa, mutta ideologisella ja periaatteellisella tasolla tärkeässä asiassa.

Tampere hiljenee hetkeksi. Osa 2 huomenna.

20130309-204306.jpg

Advertisements

3 thoughts on “Valmentaja-äM testaa: CrossFit

  1. Hyvä pointti tuo että kun porukan määrä kasvaa niin valvova silmä ei todellakaan ehdi kaikkialle. Luulisi että kun mennään tosissaan kovaa, pienempi ryhmä tai yksilövalmennus on ainoa toimiva ja turvallinen ratkaisu?

    • Kyllä! Valmentajan ohjaus-, ryhmänhallinta- ym taidoista riippuen ryhmän koko täytyy yhtä ohjaajaa kohden pitää riittävän pienenä. Tätä painotettiin kyllä koulutuksen toisessa päivässä. Myös omien liiketaitojen sekä ohjaustaitojen harjoitteluun patistettiin ennen muiden valmentamiseen ryhtymistä. CrossFit organisaationa siis hoitaa tonttinsa moitteettomasti ja kouluttajat olivat todella huippuunsa viritettyjä niin teoriaosaamisen kuin liiketaitojen suhteen.

      Arveluttavaa on kuitenkin se, että boxeja nousee tällä hetkellä kuin sieniä sateella. Isoon määrään mahtuu yleensä isoja tasoeroja valmennustaitojen suhteen. On siis jokaisen valmentajan omallatunnolla, mihin oman osaamisensa suhteen vaatimustason asettaa ennenkuin ryhtyy tarjoamaan valmennusta laajemmassa skaalassa.

      CrossFit organisaation puolesta jokaista kurssilla ollutta muistutettiin kyllä että valmentajalla on tietty valta vaikuttaa ihmisten elämiin ja sen vallan mukana tulee aina yhtä suuri vastuu. Totta. Eikö vain?

  2. Uskoisin, valmentaja on aina esikuva ja sitäkin kautta tulee ”hirveä” valta. Itsekin olen aina alitajuisesti apinoinut valmentajiani, vasta myöhemmin tosin tajunnut sen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s