Deluxepannarit

Olen proteiinipannareiden kestofani. Näitä löytyy aamiaislautaseltani useankin kerran viikossa. Joitakin reseptejä  olen jo blogauttanutkin, mutta viimeaikainen koekokkailu on luonut aivan uuden ulottuvuuden pannareihin. On syntynyt ns. deluxe versio jo muutenkin herkullisesta proteiinipommista.

Uudella reseptillä pannareista (tai pannarista, jollaiseksi itse sen paistan) tulee kuohkea ja mehukas. Voisin kuvitella, että american style pannarit ovat tällaisia. En ole niitä koskaan syönyt, mutta kuvien perusteella vaikutelma on sama.

Valmistukseen kuluu paistamisineen kutakuinkin 8 minuuttia ja 49 sekuntia. Eli jonkinlaisesta fast foodistakin on kyse.

Resepti:

3 kananmunan valkuaista tai 2 kokonaista kananmunaa

½ banaani muusattuna

*vatkaa haarukalla kuohkeaksi*

1 reilu rkl FAST Pudding Creme Caramel -jauhetta

1 tasainen rkl kookosjauhoja

1-2 rkl kaurahiutaleita (riippuen kuinka ryynisestä rakenteesta pitää)

ripaus kalaharin suolaa

*sekoita tasaiseksi*

Paista esim kylmäpuristetussa kookosöljyssä keskilämmöllä kullanruskeaksi molemmin puolin ja nauti. Marjat ja rahkanokare kruunaavat annoksen.

deluxeaineksia

Mainokset

Finding Home

Tunteikas viikko takana. Valmennuksessani olevat treenaajat ovat tehneet kuluneen viikon aikana ykkösmaksimiyritykset kyykystä, penkkipunnerruksesta ja maastavedosta. Viime viikolla kokeiltiin puolestaan hapenottokyvyn rajoja cooperin testissä. Valmennuksessani säännöllisesti toistuva sekin.

On aina jännittävää luotsata valmennettavat läpi ykkösmaksimiviikon. On valettava uskoa, saatava uskomaan omiin voimiin ja tehdyn työn tuloksiin. On pysyttävä lujana vierellä silloinkin kun rauta on liian raskasta puhtaasti nostettavaksi. On oltava terävä, analyyttinen, nopea ja rehellinen. On oltava läsnä ja lähellä.

Se, mikä kuitenkin tekee tästä ykkösmaksimiviikosta erityisen tunteikkaan ovat ne lukuisat, onnistuneet ennätystehtailut. On täysin mahdotonta sanoin kuvailla sitä tunnetta, joka valtaa sydämen ja mielen sillä hetkellä kun valmennettavan ennätys saa uudet lukemat ja näet sen riemun hänen silmistään. On kuin löytäisi kotiin pitkän ja välillä raskaankin vaelluksen jälkeen. Kuukausien työ palkitaan puolin ja toisin.

Kuluneen viikon treeneissä on kuitenkin ollut vielä jotain muutakin. Jotain aivan erityislaatuista. Nimittäin se yhteisöllisyys ja se henki, joka tämän viikon treeneissä on vallinnut. Vielä puoli vuotta sitten toisilleen täysin tuntemattomat ihmiset ovat kannustaneet toisiaan, riemuinneet toistensa onnistumisista ja toisaalta yhdessä kantaneet epäonnistumisen aiheuttamat pettymykset. Kliseistä, tiedän, mutta sanon silti: Kuin yhtä suurta perhettä.

Tällaisina hetkinä on helppoa olla läsnä ja lähellä. Keskellä kaikkea sitä, jollaiseksi sen on aina mielessään hiljaa toivonut; Stronger. Better. Together.

stongerbettertogether

The Hybrid Theory

Sähköinen ja etenkin sosiaalinen media tuo tänä päivänä jokaiseen olohuoneeseen tuutin täydeltä tietoa siitä, mikä on milloinkin ”ylivoimaisesti paras keino” pudottaa painoa, polttaa läskiä, kohottaa kuntoa, parantaa terveyttä, välttää sairautta jne.

Tavallinen taapertaja, jolla siis tarkoitan tässä yhteydessä henkilöä, jolla ei välttämättä ole teoriatietämyksen tuomia työkaluja tarkastella julkaistua materiaalia kriittisesti, saattaa helposti joutua umpikujaan kaiken tämän tietomäärän kanssa. Eikä vähiten siksi, että julkaistujen artikkelien viestit ovat usein ristiriidassa toistensa kanssa.

Esimerkkejä:

Media paljastaa nimekkään fitnessvalmentajan nimeämän ”varmimman kotikonstin poltaa rasvaa” ja toisaalla Lihastohtori Hulmi kirjoittaa tieteeseen perustuvan artikkelin, jonka näkökulma on lähes päinvastainen. Jälkimmäinen ei tosin edes yritä kaupata omaa näkökulmaansa ”ainoana totuutena”, vaan jättää tilaa yksilöllisyydelle.

Sitten on tämä legendaarinen rasva(happo)sota; Virallisen (eli julkisella rahoituksella ylläpidetyn sekä lääkäriseura duodecimin julkaiseman Käypä hoito -palvelun) suosituksen mukaan ”Kalaöljyjen lääkkeenomaista käyttöä (2–4 g/vrk) suositellaan ainoastaan yhtenä vaihtoehtona vaikean hypertriglyseridemian hoidossa, ensisijaisesti erikoissairaanhoidossa aloitettuna.”. Samaan aikaan maineikas voima- ja hyvinvointivalmentaja on sitä mieltä, että omega-3-lisäravinteet suurina annoksina ovat suurinpiirtein parasta mitä ihminen voi itselleen syöttää.

Ja vielä tämä: Raskasta rautaako vain vai sittenkin maratoonia? Vallitseva ulkonäkökeskeinen fitnesstrendi on nostanut jalustalle ajattelumalleja, joiden mukaan kestävyystyyppinen liikunta on hanurista koska se syö lihakset. Tämän koulukunnan edustajat mieluusti tuovat esiin, että on näyttöä siitä että esim. sydämen terveys ja kehon hormonitasapaino saattavat järkkyä haitalliseen suuntaan mikäli toistuvasti harjoitetaan omaan kapasiteettiin nähden liian pitkäkestoista ja kovatehoista kestävyysliikuntaa. Mutta toisaalta tutkimus osoittaa ammattikestävyysurheilijoiden elävän keskivertoihmistä pidempään.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Lyön kuitenkin pelin tässä kohtaa poikki ja keksin uuden life style -termin; Hybrid theory. Eli miksei voida hyväksyä sitä tosiasiaa että toimivaa voi olla myös ns. hybridielämäntapa? Poimimalla itselle sopivat osaset useista teorioista ja käytännöistä ja pitämällä näistä kiinni saavutetaan todennäköisesti itselle toimivin ja terveellisin elämä? Onko kaiken oltava niin mustavalkoista? Voisivatko esim koulu- ja vaihtoehtolääketiede täydentää toisiaan? Voisivatko kestävyys- ja pikajuoksijat tai bodarit ja joogaajat paiskata kättä? Eikö vastakkainasettelun aikakausi voisi jo päättyä? Eikö voisi olla sekä että, eikä vain joko tai?

Voisiko?

Tässä on meille liikunta- ja terveysalalla toimiville myös kasvun paikkaa. Olisi kyettävä nousemaan ”paremmuuskeskustelun” yläpuolelle ja keskityttävä olennaiseen; miten saada ihmiset tekemään itsensä kannalta toimivia ja ennen kaikkea pysyviä terveysratkaisuja?

Loppuun vielä biisi, joka sanoituksen puolesta voisi jopa etäisesti liittyä tapaukseen. Ainakin albumin nimi Hybrid Theory sopii aiheeseen 😉

Tyttöjen salilla nostetaan miesten painoilla.

F.I.R.E. Cross Training Arena on ollut konkreettisesti olemassa nyt noin puoli vuotta. Kuusi ennalta arvaamattoman hienoa kuukautta! Tänä aikana salin seinät ovat kuulleet ja lattiat ottaneet vastaan useiden tuhansien kilojen edestä raudan kolinaa. Ne ovat myös saaneet todistaa uskomattoman hienoja fyysisiä suorituksia! Niin miehiltä kuin naisiltakin.

Kun menoa ohjatuissa treeneissä hetkeksi pysähtyy katselemaan, on vaikea kuvitella että tätä samaa salia kuulee yllättävän usein kutsuttavan tyttöjen saliksi. Okei, valmennustehtävissä häärii kaksi näpsäkkää tytteliä. Jos nimityksellä tarkoitetaan tätä, on se osin jopa oikeutettua. Luulen kuitenkin että nimityksen takana on jokin outo mielikuva siitä, että salilla ei olisi mahdollista treenata riittävän äijämäisesti tai ylipäätään riittävän kovaa.

Tähän sanon, että sopii tulla katsomaan ja kokeilemaan. Areenan ennätykset ovat esim. kaikissa voimanostoissa kahdensadan molemmin puolin ja painonnostossakin satasen paremmalla puolella. Nämä ennätykset on luonnollisesti miespuolisten treenaajien tehtailemia. Tämä nyt siis Areenan ja Areenalla treenaavien poikien puolustukseksi. Kovia poikia jokainen. Ja osaavat vieläpä muitakin kovia temppuja kuin raskaan rautatangon liikuttelu. Se, mikä pojista kuitenkin tekee erityisen kovia kavereita on se asenne, jolla he treenaavat ja vastaanottavat tekniikkaoppia sekä valmennusta minulta. ’Tytöltä’.

Vaikka eipä silti. Kyllä Areenaa saa myös tyttöjen Saliksi kutsua – isolla Ässällä! Totuushan on nimittäin se, että useimmat f.i.r.e.llä treenaavat ’tytöt’ nostavat tänä päivänä jo reilusti ronskimpaa rautaa, kuin keskivertosohvaperunamies. Ja pesevät saman tyypin kaikilla muillakin fyysisen kunnon osa-alueilla. 

Siispä. Tervetuloa tyttöjen salille katselemaan ja ihmettelemään sangen ”äijämäistä” menoa! 🙂

– Valmentaja-äM (itse ”pää-tyttö”)

 

Image

Vauhtia ja vaarallisia tilanteitako vain? Vaiko sittenkin riittävästi lepoa?

Pidin juuri salillani treenaaville parituntisen seminaarin ravitsemukseen, f.i.r.e. -valmennuksen punaiseen lankaan sekä kuntoilijan oman treenin suunnitteluun liittyen. Osallistujia oli liki 30, eikä tilaisuus edes ollut ensimmäinen laatuaan. Joten ihan mukava joukko, sanoisin.

Tämän parituntisen aikana keskusteltiin mm. tavoitteista, niiden saavuttamiseen tarvittavista toimenpiteistä ja näiden yhteensovittamisesta kulloiseenkin elämäntilanteeseen ja omaan arkeen.

Yksi kantavista teemoista oli täysin suunnitellusti ’riittävä lepo’. Tämä on osa-alue, josta en ole koskaan valmis valmennettavien kohdalla luistamaan. Luennon viimeisillä minuuteilla yleisöstä heitettiin minulle kysymys: ”Milloin sinä sitten lepäät?”. Tämä kysymys on täysin oikeutettu, oleellinen ja tarpeellinen. Ja vaatii arvoisensa vastauksen. Rehellisen sellaisen. Onneksi se vastaus tänä päivänä kestää päivänvalon. Aina ei näin ole ollut.

Jotenkin vastaukseni jäi kuitenkin siinä loppumetreillä mielestäni vajaaksi ja siksi haluan korjata asian tällä blogikirjoituksellani. Haluanhan myös itse elää niinkuin opetan, enkä halua että minua pidetään a) kuolemattomana yli-ihmisenä (jollaisia ei ole olemassakaan, vaikka joskus niin itse toivoisinkin) tai b) puheitani pelkkänä sanahelinänä.

Tässä siis vastaus: Lepään joka päivä, joka viikko ja joka kuukausi juuri sen verran kun on tarvetta. Mikäli esimerkiksi henkistä kuormitusta tai univajetta kertyy yli oman tarpeen, höllään kehon fyysistä rasitusta siihen saakka kunnes henkiset voimavarat ja uni (laatu sekä määrä) palaavat hyväksyttäviin mittoihin.

Tämä tarkoittaa siis sitä, että usein kuluu päiviä tai jopa viikkoja ilman kovempaa harjoittelua. Silloin yritän ylläpitää saavuttettua kuntotasoa kevyemmillä ja lyhytkestoisilla treeneillä. Kokonaiskuormitus ja kokonaiskapasiteetti siis ratkaisevat. On vain uskallettava luottaa siihen että vähemmän on siinä hetkessä enemmän.

Mitkä ovat omat tärkeimmät työkaluni paukkujen riittävyyden varmistamisessa?

Armo. Jos jotain vaiherikkaan ja ajoittain kiivastahtisenkin elämäni aikana olen oppinut, on se armo ja oman rajallisuuden hyväksyminen. Olen oppinut ymmärtämään että itsensä armahtamisessa on suurempi voima, mitä raskaintakaan rautaa nostamalla voidaan koskaan saavuttaa. Antamalla itselle armoa oikeina hetkinä saatetaan saavuttaa paljon enemmän kuin hakkaamalla väsynyttä päätä seinään.

Kyky rentoutua ja palautua myös työpäivän aikana. Tämä on melko oleellista yrittäjän arjessa, jolloin työpäivän kokonaispituus saattaa venyä yli 12 tuntiseksi. Tämän kyvyn omaan itselleni vastikään tekemäni Firstbeat Hyvinvointianalyysin mukaan. Osaan siis rauhoittua työtehtävien välissä siten, että stressireaktiot vaihtuvat palauttaviin reaktioihin.

Riittävän palauttava uni. Tämän samaisen analyysin mukaan nukun palauttavaa unta lähes koko sen ajan minkä nukun. Ajoittain unen määrässä on toki parantamisen varaa, mutta ainakin uni on hyvin palauttavaa, enkä vaikuttaisi kärsivän lyhyistä yöunista niin paljon kuin luulin.

Järkevät elintavat. Vältän hysteeristä suhtautumista elintapoihin liittyen. Mutta pyrin silti tekemään kokonaisuutena järkeviä valintoja ja tarjoamaan keholleni terveitä rakennuspalikoita aina kun se on mahdollista. En kuitenkaan menetä yöunia huonompienkaan valintojen tähden. Kyllä, teen myös näitä.

Ei siis pelkkää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Vaan riittävästi armoa, lepoa ja järkeä. Tässä järjestyksessä.

Oulu1