Joulukuu #24

Jouluaaton luukku on joulukalentereissa useimmiten suurin ja se herättää tiettyjä odotuksia sisällön suhteen. Matkalla hyvinvointiin ovat kaikki tähän astiset kalenteriluukut kuitenkin olleet omassa kategoriassaan tärkeitä. Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, ei yksittäinen teko.

Yksi teko, joka on kuitenkin vielä poimittava kalenteriin ja nimenomaan jouluaattona on ehdottomasti kyykky. Kyllä. Kyykky. Jo aiemmassa luukussa haastoin sinut nostamaan rautaa ja hankkimaan voimaa, jota tarvitset läpi elämän. Nyt viedään ajatus hieman pidemmälle; Opi kyykkäämään oikein! Ihan oikeasti. Opi tämä taito. Ensin ilman mitään välineitä ja kun se sujuu ota levytanko kyytiin!

Tutkimustulokset murskaavat kuntosalilaitteet mitä kyykkyyn tulee. Levytangolla tehdyn kyykyn kaltaisia vaikutuksia lihasvoiman kehittymiselle (eikä pelkästään alaraajalihaksiin) tai lihaksista käsin säätyvälle aineenvaihdunnalle ei yksinkertaisesti saavuteta millään muulla harjoittelulla. Piste.
Ja myytti levytangolla ja koko liikeradalla tehdyn kyykyn vaarallisuudesta käy toteen ainoastaan silloin, kun tekniikka on päin mäntyä. Opi – siis – kyykkäämään – oikein.

Itselläni on tarjota tähän kaksi tilaisuutta heti vuoden vaihteen jälkeen; Naisten voimakurssi sekä unisex Voimaseminaari.
Alla olevan huoneentaulun myötä: Oikein Rautaista Joulua!

decemberchallenge24

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s