On kulunut kaksi vuotta siitä kun seisoin keskellä remonttityömaata, uuteen, omaan kuntosaliini saapuneen rautakuorman keskellä turvakengät jalassa ja hanskat kädessä. Hyppy tuntemattomaan oli tehty. Hihat kääritty. Unelmille puettu työhaalarit päälle.
Näin jälkikäteen voin sanoa, ettei minulla siinä remontin ja raudan keskellä ollut aavistustakaan siitä mihin tämä seikkailu minut veisi, mitä se ottaisi saati mitä se antaisi. Ei siten, etteikö jokainen liike olisi ollut tarkkaan harkittu ja suunnitelman mukainen. Mutta, noh, te tiedätte; se on aivan kuten ensimmäisen lapsen syntymä. Siihen valmistaudutaan huolella ja hartaasti. Silti elämä tuon uuden tulokkaan ja pienen ihmisen kanssa on yllätyksiä täynnä. Kaikenlaisia yllätyksiä.
Missä ollaan nyt? On tultu ajallisesti lyhyt, mutta kokemusten valossa pitkä matka. Hetkeäkään en ole päätöstäni katunut, vaikka joka päivä on pelottanut.
Yhtälailla olen joka ikinen päivä ollut innostunut. Milloin mistäkin. Luulen, että innostus on ollut avain hyvin moneen asiaan. Ehkä yksi tärkeimmistä työkaluista tällä matkalla; kyky innostua joka päivä uudestaan omasta työstä, yrityksestä ja asiakkaista.
Innostus on ainakin omalla kohdallani ollut moottori kaiken draivin ja kehityksen takana. Se on myös auttanut jaksamaan silloin kun yöt ovat jääneet luvattoman lyhyiksi tai kun olen joutunut kohtaamaan lapsen anovan katseen ja kysymykset miksi en ehdi kotiin tänä(kään) iltana ennenkuin hän nukahtaa.
Kyllä. Innostus synnyttää hienoja asioita ja auttaa jaksamaan! Sen voimalla lähden uuteen seikkailuun joka nyt alkaa. Taaskaan en täysin tiedä mihin tie vie ja mitä on luvassa. Mutta sen verran innostunut olen jo lähtökuopissa, etten uskoisi tästäkään seikkailusta draivia puuttuvan.
Kiitos että olette pysyneet mukana! Jaksetaan jatkossakin yhdessä innostua joka päivä jostakin!
1... 2... 3... let's do it! 