Talk to me. Listen to me.

Kuukaudet vierivät nopeasti kun sorvin ääressä on kiireistä ja mielenkiintoista. Uusia valmennettavia on viimeisten kuukausien aikana tullut kymmenittäin lisää. Jokainen tuo uusia haasteita ja ahaa-elämyksiä mukanaan, mikä on valtavan antoisaa! Paljon kirjoitettavaakin olisi, mutta tartun nyt yhteen, pitkään kypsyneeseen aiheeseen.

Yksi toive, mikä toistuvasti tulee mieleen näissä hommissa on, että ihmiset puhuisivat enemmän. Kertoisivat, jos treenin aikana tai sen jälkeen kehossa tapahtuu jotakin ei-toivottua. Ja kertoisivat sen ennen kuin astuvat saliin uutta treeniä varten.

Me valmentajat pystymme eleistä ja liikemalleista lukemaan aika paljon ja osaamme epäillä ettei kaikki ole hyvin. Me emme kuitenkaan näe kenenkään kehon sisälle, emmekä tunne mitä kukin kehossaan tuntee. Voimme vain arvailla ellei asioita sanota ääneen. Ja arvailun varassa on vaikea korjata oikeaan suuntaan.

Yksilövalmennuksessa tämä on varmasti luonnollisempaa, mutta crossfitin kaltaisessa ryhmävalmennuksessa saatetaan usein unohtaa, että vaikka treeniohjelmat laaditaan yleisellä tasolla suurimmalle osalle sopiviksi, haluamme että se tuntuu hyvältä ihan jokaiselle. Riittävän haastavalta, muttei liian. Eikä varsinkaan väärällä tavalla pahalta. Ja tällä tarkoitan nyt konkreettista kipua tai muuten epämiellyttävää tunnetta jossakin kehon osassa. Tai yksinkertaisesti tunnetta, ettei homma mene ihan niinkuin pitäisi. Me olemme paikalla ihan jokaista varten, juuri sinua varten, ja teemme kaikkemme jotta juuri sinä saavutat tavoitteesi. Joka lopulta kuitenkin kai on terve ja toimiva keho. Me emme automaattisesti puhu kehosi kieltä, mutta voimme oppia. Tarvitsemme siihen sinun apuasi. Puhu meille.

 

TRUSTMEKUVA

 

Yhtä lailla haluamme kuulla, mikäli kaipaat lisää haasteita. Olemme myös tätä varten olemassa. Tässä kohtaa saatamme tosin sitten kohdata pieniä näkemyseroja. Valmentajina saatamme nähdä liikkumisessasi jotakin sellaista, mikä ei salli tehojen tai vaikeusasteen lisäämistä. Mutta jos puhut meille, me puhumme takaisin. Kerromme faktat, perustelemme kantamme ja autamme pääsemään liikkumisen ongelmasta eroon, niin että voit saavuttaa seuraavan tason suorituskyvyssäsi. Puhu meille.

Kaikissa edellä mainituissa tapauksissa, ylös- tai alaspäin skaalaamisen tarpeessa, pienimmässäkin kiputilassa tai harjoituksen sopivuuden muuten vain mietityttäessä: Puhu. Ja sitten: kuuntele.

Terveisin Head-Koutsi-M

 

 

Mainokset