Biathlon-SM Laukaassa 29.3.2014

Ennen eilistä päivää olen viimeksi ollut SM-kisoissa 16-vuotiaana. Silloin itse urheilijana. Mitali oli silläkin kertaa kotiin tuomisina, joten muistot SM-tason urheilusta ovat jo entuudestaan hyvät. Vuosien saatossa oma urheilu on muuttunut lähinnä aktiivikuntoiluksi, mutta valmentajan roolissa pääsen näköjään minäkin vielä nauttimaan tällaisesta kisatunnelmasta.

Hieno ja tunteikas päivä tuo eilinen! Kahvakuulaurheilun biathlonin SM-kisat Laukaassa. On hienoa nähdä, miten kova taso meillä Suomessa jo on tässä lajissa. Kisäjärjestäjät olivat myös onnistuneet käytännön tehtävässään erinomaisesti! Kiitos siis Kuulatuulen porukalle!

Näitä kisoja varten on valmennettavien, Eliisan ja Minnan kanssa tehty määrätietoisesti töitä (vasta!) viimeiset yhdeksän kuukautta. Toki yhteistä harjoittelua on takana pari vuotta, mutta ajatus kilpatasolla nostamisesta on kypsynyt vasta viimeisen vuoden aikana. Ja eilinen osoitti, että päätös lähteä mukaan oli oikea; molemmat tytöt tekivät omissa paino- ja kuulaluokissaan työnnön Suomen ennätykset ja seisoivat loppusijoituksissa palkintokorokkeella! Jotakin on siis viimeisen vuoden aikana tehty oikeinkin. Kuinkahan tässä vielä käykään, kun päästään tekemään lisää töitä? 😉 Kiitos tytöt! Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia kisoja!

Image

Valmentajana toimimisen ohella sain osallistua kisoihin myös tuomarin ominaisuudessa. Tuomarointi on kahvakuulaurheilussa hyvin intensiivistä ja tarkkuutta vaativaa hommaa. Etenkin kun ollaan ratkomassa SM-mitaleita. Ihmiset, jotka tuntevat minut valmentajana, tietävät että suorituksen tekninen puhtaus on minulle sydämen asia, joten tuomarina toimiminen on minulle sikäli melko luontaista. Aina se kuitenkin jännittää. Paitsi eilen. Näin stressitöntä tuomarina toimiminen ei ole koskaan edes salikisoissa ollut! Tästä iso kiitos kuuluu kisan päätuomarina toimineelle Teemu Jokelalle, joka loi omalla toiminnallaan hyvin rauhallisen ja turvallisen ilmapiirin tuomaripöytien ympärille. Tuli oikeasti sellainen tunne, että selusta oli koko ajan turvattuna. Kiitos Teemu!

Kiitokset tunnelmallisesta päivästä kuuluvat tietenkin kaikille muillekin osallisille; kilpailijoille, kannustajille, tuomareille, muille toimitsijoille ja juontaja Marko Suomelle, joka omalla positiivisuudellaan piti fiiliksen korkealla läpi koko pitkän kisapäivän.

Kaikenkaikkiaan ikimuistoinen päivä, josta riittää evästä matkalle vielä pitkään. Ainakin seuraaviin kisoihin asti.  Laukaan kisojen tulokset löytyvät kokonaisuudessaan täältä.

Kisaraportti ja kahvakuulayhteisöllisyydestä

Kisaneitsyys on nyt sitten menetetty. Sekä nostajana että valmentajana. Eilen osallistuimme siis kuuden naisen voimin Oulun karateseuran kahvakuulajaoston järjestämiin salikisoihin. Kiitos järjestäjille ja tuomareille mukavasta päivästä!

Päivästä jäi kaikin puolin positiivinen maku. Ensinnäkin, tytöt nostivat yli omien odotustensa. Minä tiesin että pystyvät parempaan mihin itse uskoivat. Ja minun tehtävähän se on. Uskoa ja saada uskomaan omiin nostoihin. Oma suoritus ei pettänyt eikä liioin yllättänyt. Vasemman olkapään rakennevika on aiheuttanut päänvaivaa toimintahäiriön muodossa taas jonkin aikaa, kun aikaa (eli viitsimistä, ajan ottamista muilta jutuilta) ei oikein ole löytynyt. Tämän vuoksi otin salikisoissa varman päälle; Long Cycle 12 kiloisella, 137 toistoa. Teknisesti oltiin siis puhtaiden toistojen maksimirajoilla ja se riittää. Tällä erää.

Image

Long cycle @ 12 kg

 

Se mikä erityisesti tietysti omaa mieltä lämmitti oli koko joukkueen saamat kehut tekniikasta. Osan kanssahan on tehty töitä alle vuosi. Tällaisissa tilanteissa on helppo hymyillä ja olla tyytyväinen siitä, että jaksaa korjata ja opastaa eikä salli vääriä toistoja. Koskaan.

Varsinaisten kisasuoritusten lisäksi päivä antoi muutenkin aihetta hymyyn. Saimme osamme siitä hyvästä hengestä, joka kahvakuulanostajien kesken vallitsee. Heti paikalle saapuessamme OKS:n pojat ja tytöt tarjosivat lämpimän vastaanoton ja muutenkin kisapaikalla tuli vastaan vain hymyileviä kasvoja. Ja kun oma vuoro koittaa: Astut ensimmäistä kertaa lavalle. Olet ns. nobody. Ja kaikki kannustavat sinua, jopa nimellä. Väitän, että itse lajin ohella juuri tämä yhteisöllisyys on vähintään yhtä tärkeässä roolissa sillä hetkellä kun ihminen koukuttuu lajiin. Ja tietysti kisoihin (pieniinkin) osallistuminen antaa harjoittelulle selkeän motiivin, ja hommasta tulee tavoitteellista. Ainakin joukkueen tytöillä aiemmin syttynyt kipinä roihahti kunnon liekkiin. Nice.

Luultavasti puhun siis koko joukkueen suulla jos sanon: We’ll be back! What next?

Kuvia tyttöjen hienoista suorituksista:

 

Janika OAJ @ 12 kg, 141; Heidi OAJ @ 12 kg, 128; Eliisa OAJ @ 16 kg, 123.

Janika OAJ @ 12 kg, 141; Heidi OAJ @ 12 kg, 128; Eliisa OAJ @ 16 kg, 123.

 

HooOulu0806

Hannemaari OAJ @ 16 kg, 111.

 

Minna OAJ @ 16 kg, 107 ja tempaus @ 12 kg, 171.

Minna OAJ @ 16 kg, 107 ja tempaus @ 12 kg, 171.