Voiko sisua olla liikaa?

Lukuisat asiantuntijaraportit odottavat kirjoittajaansa ja lausunnot kannanottajaansa. Onneksi iski juuri hirvittävä kirjoitusinspis!

Mutta taas kerran inspiraation kohde on ihan toinen; lausuntojen ja raporttien sijaan halusinkin kirjoittaa jostakin ihan muusta. Sisusta ja sinnikkyydestä nimittäin. Sekä niiden kanavoimisesta oikeaan suuntaan maalaisjärjen ja armon avulla. Ja vielä siitä mikseivät pelkkä tahto ja sisu riitä. Ainakaan, jos puhutaan terveyden ehdoilla treenaamisesta.

Tämä kirjoitus jatkaa edellisen kirjoitukseni aiheesta, hieman eri näkökulmasta.

Innostuminen ja motivaatio ovat hienoja asioita. Ne saavat ihmisen sohvan pohjalta liikkeelle! Kaikessa innokkuudessaan ja supermotivaatiota uhkuvassa tilassaan ihmisellä on kuitenkin joskus taipumus lyödä korvat lukkoon järjen ääniltä. ”Nyt mennään eikä meinata! Kipu kuuluu asiaan, ei muuta kuin hanaa vaan! Kyllä se sillä lähtee millä on tullutkin! Lyödään vaan lisää malmia tankoon niin johan alkaa kroppa totella!”

Kuulostaako tutulta?

Entä jos se ei lähdekään sillä millä on tullut? Tai mitä jos jokapäiväinen kipu ei olekaan normaalia saati ihailtavaa? Mitäpä jos ei olekaan normaalia puskea kehoa päivästä toiseen äärirajoilla?

Joskus oma tahtotila ei jostain syystä kunnioita kehon viestejä; painetaan liikaa kaasua omaan kapasiteettiin nähden liian jyrkässä kurvissa. Usein syynä on joko: A) ”Koska toikin.”, B) ”Koska pystyin aiemminkin.” tai C) ”Koska mä just päätin niin.”

Omassa valmennustyössäni käyttämäni treenimuodot ovat haastavia ja vamma-alttiitakin; juoksu, kehonpainoharjoittelu, voima- ja painonnosto sekä kahvakuulanostaminen. Samassa valmennusryhmässä on usein eritasoisia liikkujia, joilla kaikilla on vieläpä hieman eri tavoitteet liikunnan suhteen. On äärimmäisen haastavaa (ja ehkä juuri siksi niin palkitsevaa) ohjata jokaista yksilöä kohti omia tavoitteitaan; arvioida yksilöllisiä ongelmakohtia, tehdä liikkeen analysointia silmänräpäyksessä ja antaa osuvat tärpit oikealle ihmiselle. Pitkällisestä valmentajan ja fysioterapeutin työtaustastani johtuen koen tämän sujuvan jo melko näppärästi. Silti, kyseisen ajatuksen markkinointi kulloinkin kyseessä olevalle treenaajalle voi ontua. Edellä mainituista kohdista A) – C) johtuen.

Yksilön oma tahtotila, sisu ja sinnikkyys voivat siis tulla valmennuksen tielle, mikäli en onnistu kauppaamaan yksilöllisiä tärppejä ja kotitehtäviä hänelle riittävän motivoivalla tavalla, siten että yksilö ryhtyisi toimenpiteisiin esim. rasitusvammalle altistavan liikkuvuusongelman työstämiseksi. Näissä tilanteissa minun sydäntäni kylmää koska näen omassa päässäni mihin prosessi ennemmin tai myöhemmin vääjäämättä johtaa. Loukkaantumiseen ja pitkään treenitaukoon. Tällöin oma visioni terveyden ehdoilla treenaamisesta on heitetty romukoppaan. Ja se harmittaa ihan vietävästi. Siitäkin huolimatta että lopullisen valinnan tähän suuntaan on tehnyt yksilö itse.

Kutsumuksesta tätä hommaa tekevänä sitä haluaisi aina antaa kaikkensa yksilön onnistumisen eteen. Myös sen härkäpäisen yksilön, joka päätti kuunnella sisua järjen äänen sijaan.

Elämä on haasteita ja elämä on valintoja. Sinulle innokas treenaaja haluan sanoa: Näitä molempia – haasteita ja järkivalintoja – voi viljellä omassa treenissään ihan sovussa. Voit varmasti löytää riittäviä haasteita treeniisi vaikka suurimmaksi osaksi tekisitkin järkivalintoja. Ja mikä parasta, huomaat sen sekä olossasi että suorituskyvyssäsi kun uskallat välillä haistattaa sisulle pitkät 😉

Joskus metsän hiljaisuus voi kertoa painavampaa asiaa kuin rauta. Jos vain uskaltaa vaientaa oman rähinän hetkeksi.

On helpompi välttyä kompastumiselta, kun hiljentää oikealla hetkellä vauhtia.

Fast food that keeps you going

Olen laiska kokki. Piste. En siis ole kovin luova keksimään uusia monipuolisia ruokia. Onni onnettomuudessa on se, etten ole myöskään mikään kulinaristi eikä minulle tuota vaikeuksia pidemmälläkään aikavälillä syödä vähemmän maistuvaa ruokaa, kunhan tiedän sen olevan turvallista ja terveyttä edistävää. Syön siis elääkseni ja pysyäkseni liikkeessä, eikä toisinpäin.

Kiireinen elämäntilanne (tekosyy) ja huonot kokkaustaidot (laiska) ajaa terveyttään vaalivan, liikkuvan ihmisen etsimään oikoteitä terveiden aterioiden toivossa. Vaikka nyt aamupalalla, joka itselläni ainakin on aivan ratkaiseva ateria mitä päivän suorituskuntoon tulee. Niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Ruoan on siis oltava nopeasti ja helposti valmistettavaa, annettava riittävästi energiaa ja sisällettävä vieläpä aimo annos kehon eri toimintoja tukevia ravinto- ja suoja-aineita. Jälkimmäisten tarkemmassa avaamisessa ja kuvaamisessa luotan minua viisaampiin tahoihin, kuten Dr. John Berardi ja kumppanit (jotka kouluttavat minua parhaillaan kohti ravintovalmentajuutta), Varpu Tavi tai Kaisa Jaakkola.

Aamupalani perusajatus koostuu seuraavasti: kasvikset ja/tai marjat, proteiini, hyvät rasvat ja kuitu. Pieni hiilihydraattilisä hedelmän tai kaurahiutaleiden muodossa on yleensä myös mukana. Viher- tai leväjauheet kuuluvat lähes aina tuohon runkoon; sisältävät hurjasti ravinteita jotka suojaavat, puhdistavat ja voimistavat kehoa. Todellista fastfoodia joka antaa potkua!

Jotta edellinen kokoonpano toetutuisi maistuvalla tavalla, pidän keittiössä jatkuvasti tietyn raaka-ainevalikoiman (kananmunia, tummia kasviksia, juureksia, marjoja, kuituja, rasvoja, siemeniä, joitakin hedelmiä jne) sekä turvaudun usein valmiisiin jauheisiin ja mixeihin. Ne helpottavat pikaruokailijan arkea suunnattomasti! Omia suosikkeja ovat: Sunwarriorin Warrior Blend proteiinijauheet, Cocovi Smoothie mix, Puhdistamo Rakkauspakkaus, FSF Instant -sarjan jauheet, macajauhe, spirulina ja uusimpana suosikkina Amazing Grassin Green Superfood -jauheseos. Näitä vain hyvien perusraaka-aineiden kanssa sekaisin blenderissä ja Kaboom! Päivä saa päräyttävän startin!

Smoothien muodossa saa helposti ja herkullisesti upotettua kaikki arvokkaat ravinteet samaan sörsseliin. Jos kaipaan lämmintä aamupalaa, lisään perussörsseliin kananmunan valkuaisia ja (kaura)maitoa ja paistan koko hässäkän neitsytkookosöljyssä rapeaksi pannariksi, teen viherjuoman erikseen kyytipojaksi ja heitän marjat pannarin päälle.

Fast food ei siis välttämättä tarkoita roskaruokaa. Onneksi.

Image