Voiko sisua olla liikaa?

Lukuisat asiantuntijaraportit odottavat kirjoittajaansa ja lausunnot kannanottajaansa. Onneksi iski juuri hirvittävä kirjoitusinspis!

Mutta taas kerran inspiraation kohde on ihan toinen; lausuntojen ja raporttien sijaan halusinkin kirjoittaa jostakin ihan muusta. Sisusta ja sinnikkyydestä nimittäin. Sekä niiden kanavoimisesta oikeaan suuntaan maalaisjärjen ja armon avulla. Ja vielä siitä mikseivät pelkkä tahto ja sisu riitä. Ainakaan, jos puhutaan terveyden ehdoilla treenaamisesta.

Tämä kirjoitus jatkaa edellisen kirjoitukseni aiheesta, hieman eri näkökulmasta.

Innostuminen ja motivaatio ovat hienoja asioita. Ne saavat ihmisen sohvan pohjalta liikkeelle! Kaikessa innokkuudessaan ja supermotivaatiota uhkuvassa tilassaan ihmisellä on kuitenkin joskus taipumus lyödä korvat lukkoon järjen ääniltä. ”Nyt mennään eikä meinata! Kipu kuuluu asiaan, ei muuta kuin hanaa vaan! Kyllä se sillä lähtee millä on tullutkin! Lyödään vaan lisää malmia tankoon niin johan alkaa kroppa totella!”

Kuulostaako tutulta?

Entä jos se ei lähdekään sillä millä on tullut? Tai mitä jos jokapäiväinen kipu ei olekaan normaalia saati ihailtavaa? Mitäpä jos ei olekaan normaalia puskea kehoa päivästä toiseen äärirajoilla?

Joskus oma tahtotila ei jostain syystä kunnioita kehon viestejä; painetaan liikaa kaasua omaan kapasiteettiin nähden liian jyrkässä kurvissa. Usein syynä on joko: A) ”Koska toikin.”, B) ”Koska pystyin aiemminkin.” tai C) ”Koska mä just päätin niin.”

Omassa valmennustyössäni käyttämäni treenimuodot ovat haastavia ja vamma-alttiitakin; juoksu, kehonpainoharjoittelu, voima- ja painonnosto sekä kahvakuulanostaminen. Samassa valmennusryhmässä on usein eritasoisia liikkujia, joilla kaikilla on vieläpä hieman eri tavoitteet liikunnan suhteen. On äärimmäisen haastavaa (ja ehkä juuri siksi niin palkitsevaa) ohjata jokaista yksilöä kohti omia tavoitteitaan; arvioida yksilöllisiä ongelmakohtia, tehdä liikkeen analysointia silmänräpäyksessä ja antaa osuvat tärpit oikealle ihmiselle. Pitkällisestä valmentajan ja fysioterapeutin työtaustastani johtuen koen tämän sujuvan jo melko näppärästi. Silti, kyseisen ajatuksen markkinointi kulloinkin kyseessä olevalle treenaajalle voi ontua. Edellä mainituista kohdista A) – C) johtuen.

Yksilön oma tahtotila, sisu ja sinnikkyys voivat siis tulla valmennuksen tielle, mikäli en onnistu kauppaamaan yksilöllisiä tärppejä ja kotitehtäviä hänelle riittävän motivoivalla tavalla, siten että yksilö ryhtyisi toimenpiteisiin esim. rasitusvammalle altistavan liikkuvuusongelman työstämiseksi. Näissä tilanteissa minun sydäntäni kylmää koska näen omassa päässäni mihin prosessi ennemmin tai myöhemmin vääjäämättä johtaa. Loukkaantumiseen ja pitkään treenitaukoon. Tällöin oma visioni terveyden ehdoilla treenaamisesta on heitetty romukoppaan. Ja se harmittaa ihan vietävästi. Siitäkin huolimatta että lopullisen valinnan tähän suuntaan on tehnyt yksilö itse.

Kutsumuksesta tätä hommaa tekevänä sitä haluaisi aina antaa kaikkensa yksilön onnistumisen eteen. Myös sen härkäpäisen yksilön, joka päätti kuunnella sisua järjen äänen sijaan.

Elämä on haasteita ja elämä on valintoja. Sinulle innokas treenaaja haluan sanoa: Näitä molempia – haasteita ja järkivalintoja – voi viljellä omassa treenissään ihan sovussa. Voit varmasti löytää riittäviä haasteita treeniisi vaikka suurimmaksi osaksi tekisitkin järkivalintoja. Ja mikä parasta, huomaat sen sekä olossasi että suorituskyvyssäsi kun uskallat välillä haistattaa sisulle pitkät 😉

Joskus metsän hiljaisuus voi kertoa painavampaa asiaa kuin rauta. Jos vain uskaltaa vaientaa oman rähinän hetkeksi.

On helpompi välttyä kompastumiselta, kun hiljentää oikealla hetkellä vauhtia.

Mainokset

Vauhtia ja vaarallisia tilanteitako vain? Vaiko sittenkin riittävästi lepoa?

Pidin juuri salillani treenaaville parituntisen seminaarin ravitsemukseen, f.i.r.e. -valmennuksen punaiseen lankaan sekä kuntoilijan oman treenin suunnitteluun liittyen. Osallistujia oli liki 30, eikä tilaisuus edes ollut ensimmäinen laatuaan. Joten ihan mukava joukko, sanoisin.

Tämän parituntisen aikana keskusteltiin mm. tavoitteista, niiden saavuttamiseen tarvittavista toimenpiteistä ja näiden yhteensovittamisesta kulloiseenkin elämäntilanteeseen ja omaan arkeen.

Yksi kantavista teemoista oli täysin suunnitellusti ’riittävä lepo’. Tämä on osa-alue, josta en ole koskaan valmis valmennettavien kohdalla luistamaan. Luennon viimeisillä minuuteilla yleisöstä heitettiin minulle kysymys: ”Milloin sinä sitten lepäät?”. Tämä kysymys on täysin oikeutettu, oleellinen ja tarpeellinen. Ja vaatii arvoisensa vastauksen. Rehellisen sellaisen. Onneksi se vastaus tänä päivänä kestää päivänvalon. Aina ei näin ole ollut.

Jotenkin vastaukseni jäi kuitenkin siinä loppumetreillä mielestäni vajaaksi ja siksi haluan korjata asian tällä blogikirjoituksellani. Haluanhan myös itse elää niinkuin opetan, enkä halua että minua pidetään a) kuolemattomana yli-ihmisenä (jollaisia ei ole olemassakaan, vaikka joskus niin itse toivoisinkin) tai b) puheitani pelkkänä sanahelinänä.

Tässä siis vastaus: Lepään joka päivä, joka viikko ja joka kuukausi juuri sen verran kun on tarvetta. Mikäli esimerkiksi henkistä kuormitusta tai univajetta kertyy yli oman tarpeen, höllään kehon fyysistä rasitusta siihen saakka kunnes henkiset voimavarat ja uni (laatu sekä määrä) palaavat hyväksyttäviin mittoihin.

Tämä tarkoittaa siis sitä, että usein kuluu päiviä tai jopa viikkoja ilman kovempaa harjoittelua. Silloin yritän ylläpitää saavuttettua kuntotasoa kevyemmillä ja lyhytkestoisilla treeneillä. Kokonaiskuormitus ja kokonaiskapasiteetti siis ratkaisevat. On vain uskallettava luottaa siihen että vähemmän on siinä hetkessä enemmän.

Mitkä ovat omat tärkeimmät työkaluni paukkujen riittävyyden varmistamisessa?

Armo. Jos jotain vaiherikkaan ja ajoittain kiivastahtisenkin elämäni aikana olen oppinut, on se armo ja oman rajallisuuden hyväksyminen. Olen oppinut ymmärtämään että itsensä armahtamisessa on suurempi voima, mitä raskaintakaan rautaa nostamalla voidaan koskaan saavuttaa. Antamalla itselle armoa oikeina hetkinä saatetaan saavuttaa paljon enemmän kuin hakkaamalla väsynyttä päätä seinään.

Kyky rentoutua ja palautua myös työpäivän aikana. Tämä on melko oleellista yrittäjän arjessa, jolloin työpäivän kokonaispituus saattaa venyä yli 12 tuntiseksi. Tämän kyvyn omaan itselleni vastikään tekemäni Firstbeat Hyvinvointianalyysin mukaan. Osaan siis rauhoittua työtehtävien välissä siten, että stressireaktiot vaihtuvat palauttaviin reaktioihin.

Riittävän palauttava uni. Tämän samaisen analyysin mukaan nukun palauttavaa unta lähes koko sen ajan minkä nukun. Ajoittain unen määrässä on toki parantamisen varaa, mutta ainakin uni on hyvin palauttavaa, enkä vaikuttaisi kärsivän lyhyistä yöunista niin paljon kuin luulin.

Järkevät elintavat. Vältän hysteeristä suhtautumista elintapoihin liittyen. Mutta pyrin silti tekemään kokonaisuutena järkeviä valintoja ja tarjoamaan keholleni terveitä rakennuspalikoita aina kun se on mahdollista. En kuitenkaan menetä yöunia huonompienkaan valintojen tähden. Kyllä, teen myös näitä.

Ei siis pelkkää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Vaan riittävästi armoa, lepoa ja järkeä. Tässä järjestyksessä.

Oulu1

Tavoitteet vs. toimenpiteet – missä kulkee kipuraja?

Lomalla on aikaa. Elää. Ajatella. Olla. Onnellinen.

Onni. Terveys. Läheisyys. Läheiset. Rakkaus. Rakkaat. Onko nämä enää ollenkaan ”in” arvoja tänä suorittamisen aikakautena? Mitä jos liikunnan ja itsestä huolehtimisen tavoitteena ei olisikaan ”kiristely”, ”kiinteytyminen”, ”kesäkunto” tai muu ajan ilmiö, vaan oikeasti ”elämä itse”, ”energinen arki” tai vaikkapa ”vahva vanhuus”?

Päätä sinä. Minäkin olen päättänyt.

Valmentajana minulta kysytään päivittäin ohjeita ”oikein syömiseen” ja ”oikein treenaamiseen”. Tylsä ja kliseinen vastaukseni kuuluu: ”Oikeaa on se mikä toimii sinulle ja auttaa sinua pääsemään tavoitteeseesi.”

Eli mikä tavoitteesi on? Miten kova se on ja miten kova tarve sinulla on saavuttaa se? Riittääkö vähempikin vai oletko tavoitteesi suhteen ehdoton? Mitä sen saavuttaminen vaatii? Oletko valmis tekemään kaiken sen mitä se vaatii? Onko se kaiken sen työn arvoista? Onko elämä muutakin kuin ruokapyramidi ja treenipäivyri?

Vastaamalla mm. näihin kysymyksiin saat asetettua treenaamiseen ja ravintoon liittyvät ajatuksesi isompaan perspektiiviin. Vain sinä voit päättää miten tärkeitä asettamasi tavoitteet sinulle ovat ja vain sinä voit päättää mihin treeni- ja ravintoasiat tuossa kokonaiskuvassa sijoittuvat.

Itse hahmotan aihealueesta riippumatta tavoitteiden saavuttamisen ja tarvittavien toimenpiteiden suhteen alla olevan kuvan mukaisella tavalla; mitä kovemmat tavoitteet ja niiden saavuttamisen tarve, sen enemmän vaaditaan töitä ja nimenomaan määrätietoisia toimenpiteitä. Ja kuvio toimii tietysti myös toisinpäin; jos arvostaa enemmän vapautta ja mukavuusalueella häärimistä eivätkä sanat ’muutos’, ’tavoite’ ja ’määrätietoisuus’ yllä prioriteettilistalla top-kymppiin, ei myöskään voi odottaa mullistavia muutoksia nyky(olo)tilaan nähden. Eikä kaikilla ole tarvetta muutokseen. Ei tarvitse ollakaan. Kyse on valinnoista.

20130704-212447.jpg

Missä kulkee oma kipurajasi? Ovatko tavoitteesi ja toimenpidevalmiutesi balanssissa?

Tällaisin lomamiettein,

äM

Kedollinen kukkia, hyppysellinen hyttysiä ja ilmainen treenivinkki!

Juhannus. Yöttömän yön juhla. Suomen suvi suloisimmillaan. Hukkuneiden huippulukemat ja pelastuslaitoksen painajainen.

Vai onko sittenkään? Jos haluat että juhannusviikonloppu on viimeksi mainittujen lisäksi jotain muutakin, voit kokeilla alla olevaa täysin ilmaista treeniä värittämään omaa yötöntä yötäsi. Tarvitset vain ison renkaan (joita näkyy teollisuushallien pihoissa ja saa myös rengasfirmoista ilmaiseksi) tai voit juosta paikkaan josta sellainen löytyy (esim paikkakuntalaisille f.i.r.e. cross training arenan piha).

Image

1) Lämmittele hölkäten tai kävellen n. 1-1,5 km

2) Juokse 1-1,5 km intervallityyppisesti 100-200 m välein vauhtia selvästi muuttaen

3) Tee 20 rengasflippiä ja 20 hyppyä syväkyykystä renkaalle; toista tämä 5 x (tekee yhteensä 100 + 100).

4) Jos haluat lisäbuustausta treeniin, kellota edellinen setti.

5) Juokse heti rengassetin jälkeen 1,5-2 km intervallityyppisesti ja hölkkää lopuksi jäähdytellen n. 1 km

6) Venyttele ja nauti fiiliksestä (ja ainakin täällä päin Suomea kuvankauniista kesäillasta)!

Hyvää juhannusta! Miten ikinä sitä vietätkin!

Image

Mitä? Miten? Kuinka paljon? Kuinka usein? Mikä on riittävästi? Mikä liikaa? Mitä? Hä?

Saan molemmilla työkentilläni päivittäin kysymyksiä sekä treeniin että ravintoon liittyen. Luonnollista. Salimaailmassa kysymykset liittyvät useimmiten treenimääriin ja erilaisten treenien yhdistämiseen. Onhan minunkin tarjonnassani niin kahvakuulanostamista, voimaharjoittelua, kehonpainoharjoittelua, erilaisia kuntoharjoituksia ja vielä erikseen juoksua. Ajattelin siis kirjoittaa omia näkemyksiäni, joista toivottavasti on apua näitä kysymyksiä pohtiville. Omat näkemykseni on pitkälti peräisin vuosien varrella tapahtuneista erehdyksistä ja onnistumisista, ts. omista kokemuksista, mutta olen myös vuosien ajan seurannut minua viisaampien kirjoituksia asiasta (mm. Timo Haikarainen, Juha Hulmi, Charles Poliquin, John Berardi, Kaisa ja Joni Jaakkola jne)

Ensiksi: Kyykky paranee kyykkäämällä. Ihmisen perusfysiologia (harjoitusfysiologia) toimii kaikilla kutakuinkin samalla tavalla. Tämä perusfakta tarkoittaa sitä, että saadakseen aikaan tietynlaista kehitystä fysiikassa on tehtävä siihen tähtääviä toimenpiteitä, ts. voima kasvaa voimaharjoittelulla, nopeus nopeusharjoittelulla ja kestävyys kestävyysharjoittelulla. Näiden pääkäsitteiden sisälle mahtuu tietysti eri vivahteita, mutta pointti on selvä: Harjoittelun on oltava spesifiä, tavoitteenmukaista. Monilla liikkujilla on tavoitteena saada ulospäin näkyviä tuloksia, eli lisää lihasta ja vähemmän läskiä. Tässä puhutaan jo vähän monimuotoisemmasta tavoitteesta, johon kuitenkin pätee harjoittelun (ja muiden toimenpiteiden) spesifisyys yhtälailla; riittävästi rautaa ylös ja rasva-aineenvaihduntaa kiihdyttävää treenimetodia kehiin. Jäljempänä tässä postauksessa mainittavat lepo ja ruokavalio ovat tietysti tässä tavoitteessa erityisiä huomion kohteita myös.

Kohdennettuun harjoitteluun kuuluu myös harjoitusärsykkeiden riittävä kierrättäminen; jatkuvasti samoilla ärsykkeillä pommittaminen johtaa siihen, että näistä ärsykkeistä tulee keholle arkipäivää ja se alkaa tottua näihin. Kehityksen aikaansaamiseksi kehon tasapainotilaa on siis järkytettävä riittävän usein, mutta sen on tapahduttava tietyissä raameissa jotta päästään edelleen tavoitteeseen.

Oma kokemukseni ja itselläni toimiva periaate harjoittelun spesifisyydestä on seuraava: Omaa päätavoitetta (joka on hyvä pyrkiä rajaamaan mahdollisimman terävästi) suoraan palvelevaa treeniä on tultava vähintään joka kolmas päivä. Samoin lepoa. Muut, tavoitetta tukevat sekä monipuolisuutta ja virkistävää vaihtelua tuovat harjoitukset sovitellaan kahden edellisen lomaan. Näin olen itse viime vuosina päässyt huimasti eteenpäin monella fysiikan osa-alueella, aina yhtä enemmän painottaen, mutta kaikissa koko ajan kuitenkin kehittyen.

Toiseksi: Levon merkitys kehitykselle on kiistaton. Täytyy siis uskaltaa luottaa siihen, että yksi järkevä, tavoitteenmukainen treeni riittää normikuntoilijalle päivää kohden ja sitä on AINA seurattava RIITTÄVÄ LEPO. Eli kunto ei nouse tai läski lähde uuvutustaktiikalla, joka pitää sisällään useita tunteja treeniä lähes jokaisena viikonpäivänä! Lisäksi on otettava huomioon elämän kokonaiskuormitus, niin henkinen kuin fyysinenkin. Jos elämä stressaa, anna itsellesi armoa salilla ja lenkkipoluilla.

Kolmanneksi: Pitää syödä hyvin! Polttoainetta sisään ja tehoja ulos. Tästä päästään polttoainevertauskuvan avulla aasinsillan kautta myös ravinnon laatuun ja ”konespesifisyyteen”, eli mitä puhtaampaa ja omalle koneelle sopivampaa pöperö on, sen varmemmin kone toimii yskimättä. Se, mitä suuhusi laitat ei tarvitse olla peräisin perulaisilta luomuviljelmiltä tai meren syvyyksistä Havaijin ulkopuolelta ollakseen laadukasta ja sinulle sopivaa. Kunhan pyrit pitämään seuraavat periaatteet, et voi mennä kovin metsään tässä hommassa: 1) kasvikset ja marjat rulettaa, 2) rasva on ystävä, 3) suurin osa ruoasta valmistetaan itse suoraan raaka-aineista, 4) kuunnellaan kehoa ruokailun ja treenin jälkeen ja 5) tehdään korjaustoimenpiteitä edellisen kohdan viestien mukaan.

Neljänneksi: Positiiviset ajatukset eivät vie yhtään enempää energiaa kuin negatiivisetkaan ja silti niissä on vähintään tuplasti enemmän draivia. Pidä siis hauskaa. Elä. Naura. Odota elämältä ja treeniltä aina parasta.

Summa summarum: Päätä mitä haluat. Treenaa sen mukaan. Syö hyvin. Nuku riittävästi. Elä täysillä.

– äM

Image

Valmentaja-äM testaa: CrossFit osa 2

Näin!

CrossFit Level 1 Trainer -koulutus tentteineen on nyt takana. Lupasin jatkoa ensimmäisen kurssipäivän analyysille. Tässä tulee.

Toisen päivän anti selvästi nosti omaa spirittiä koulutuksen loppua kohden, vaikka viikonlopun univelka yritti tehdä päinvastaista; outo sänky, väärä tyyny, paljon vastaanotettua tietoa edellispäivänä, aavistuksen liian myöhäinen illallinen… noh, te tiedätte. Eiliseen verrattuna mieli alkoi selvästi harhailla epäilyksestä innostukseen. Hetken ihmettelin: Mitäs nyt tapahtuu? Ja sitten annoin mennä vaan. Seuraavassa pitkä selostus siitä mitä tapahtui.

Päivän aloitti luento ja demo jäljellä olevien crossfitin perusliikkeiden osalta. Kouluttajatiimi teki tämän jälleen hyvin johdonmukaisesti ja selkeästi. Pienryhmäharjoittelu samoista tekniikoista seurasi luentoa. Oma kotiryhmäni sai opettajakseen tällä kertaa viikonlopun pääkouluttajan, Jami Tikkasen. Tämän viikonlopun perusteella kokonaisuutena (teoriatietämys, ulosanti, ohjaustaidot, omistautuneisuus) arvioituna ehkä paras kouluttaja johon minä olen törmännyt. Ja olen kuitenkin aika monta koulutusta ja kurssia kolunnut läpi. Opetus oli selkeää ja hands-on-tyyppistä. Ja ajattelin: Hei, minähän alan lämmetä tälle touhulle! Nämähän oikeasti h a l u a a ja o s a a opettaa tekniikkaa. Takataskut repeää kaikista niistä nikseistä joita pelkästään tästä pienryhmäharjoituksesta otin mukaan!

Päivän harjoituksessa (WOD) oli vuorossa 7 min aikasarjan tekeminen kurssikaverin ohjatessa tekniikkaa, eli sekä oman suoritus- että opetustekniikan hiomista suhteellisen intensiivisessä harjoituksessa. Oma suoritus oli koko joukon naisista yllättävän hyvä ja kurssikaverin vielä antaessa hyvät arvostelut opetustaidoista ei univelat enää tuntuneetkaan niin pahalta.

Seuraavaksi vuorossa oli tempaustekniikan pilkkominen osasuoritteisiin, näiden harjoittelu ja yhdistäminen kokonaiseksi tempaukseksi. Koko kurssiryhmä jaettiin kahtia eli opetettavat ryhmät olivat isoja. Silti kouluttajat suoriutuivat tästä moitteettomasti johdonmukaisella ja lähes armeijamaisella tyylillä. Me like! Hieman hämmentäviäkin tekniikkapainotuksia sopi toki mukaan, mutta vivahde-erojahan on aina, riippuen keneltä kysytään. Yleensä päämäärä ja lopputulema on kuitenkin sama. Eivätkä nämäkään painotukset omaa tekemistä huonontaneet, päinvastoin. Eli ei muuta kuin ”Down… Ready…. Snatch!”.

Käytännöntäyteistä päivää jatkoi strict (ota ja hämmästy!) muscle-up ja sen progressiot. Tässä osiossa ei itselle tullut mitään uutta varsinaisesti (eli ei, en osaa edelleenkään muscle upia), mutta ei ollut ihan väärin päästä vierestä katsomaan kun Mikko Aronpää tekee muscle upin. Niin, mehän oltiin kurssikavereita.

Päivän kaksi muuta teorialuentoa käsittelivät ravitsemusta sekä harjoittelun ohjelmointia. Ravinto-osuus oli mielenkiintoinen (niinkuin aina) vaikkei se sinänsä mitään uutta ja ihmeellistä sisältänytkään. Ohjelmointia ja skaalausta käsitellystä luennosta jäi käteen mm. seuraava, rehellisesti sanottuna itselle yllätyksellinen fakta: ”CrossFit programming is constantly varied, but not random”. Sain siis paljon työkaluja vaihtelevasisältöisen treeniohjelman suunnitteluun siten, että siinä säilyy jonkinlainen johdonmukaisuus ja idea. CrossFitissä on siis oikein toteutettuna selkeä idea. Ja taas: Me like!

Pitkän ja vaiherikkaan viikonlopun päätti CrossFit Level 1 Trainer Test, jonka entinen hikari suoritti yllättävän tyynesti. Homma hanskassa, eikä hanskatkaan pahasti hukassa. Kokeen jälkeen viikonlopun pääkouluttaja Jami Tikkanen veti kätevän ytimekkäästi yhteen kurssin sisällön ja idean sekä muistutti siitä että valmentajalla on valtaa vaikuttaa ihmisten elämiin ja että sen vallan mukana tulee tietty vastuu. Osallistujia kehotettiin myös harjoittelemaan omia liiketaitoja ja ohjaamista vaikka kaveripiirissä, ennenkuin ryhdytään tarjoamaan CrossFit -valmennusta laajemmin. Viisasta.

Kuulostaako siis siltä, että olen sittenkin menettämässä sieluni CrossFitille? Ehkä. Ehkä en. Yksi asia on kuitenkin varmaa: CrossFit vei tämän matsin 6-4, hands down. Ennakkoasetelmista huolimatta. Mitä siitä jatkossa seuraa, se jääköön nähtäväksi. Ja mistä tuo edellä mainittu pistejako? Ota ihmeessä yhteyttä ja kysy!

Testiraportti on päättynyt.

20130310-224635.jpg

Valmentaja-äM testaa: CrossFit

Terveisiä Tampereelta! Reissun päällä siis ollaan taas. Tällä kertaa harvinaisen ristiriitaisin tunnelmin. Ollako vai eikö olla? Puolesta vai vastaan? Voiko olla molempia? Kyseessä on siis CrossFit Level 1 -koulutusviikonloppu, joka tätä kirjoittaessa on puolessavälissä.

Lähdin aamulla matkaan vannoen, että pitäisin mielen avoimena. Ja ensivaikutelma olikin erittäin positiivinen; tiimin pääkouluttaja (Jami Tikkanen. Kyllä, suomalainen.) tuntui tietävän yhtä ja toista ihmiskehosta ja harjoitusfysiologiasta. Osaa tästä selittänee se, että kaveri häärii rössvitin lisäksi osteopaattina Lontoon maisemissa. Teorialuennot olivat laadultaan siis jopa yli odotusten!

Pienryhmäopetuksetkin antoivat hyviä vinkkejä sekä omaan tekemiseen että muiden opettamiseen. Lähinnä virheellisten liikemallien korjaamiseen ja poisoppimiseen mutta myös hyviä osa- ja apuharjoitteita halutun liikkeen tuottamiseksi halutulla tekniikalla.

Kun sitten oli päivän treenin, eli tuttavallisesti WOD:in aika, tuli vaikutelma, että käytäntö ei sittenkään vastaa teoriaa ja sitä mitä luennolla luvattiin metodin turvallisuudesta. Tekniikan painottaminen on hienoa paperilla ja kouluttajien demonstroimana, mutta mitä tapahtuu kun 60 ihmistä laitetaan tekemään teknisesti vaativia levytankoharjoitteita sekä leuanvetoja, vuorotellen, pitkinä sarjoina aikaa vastaan? Myös ne, joiden tekniikan katsottiin pienryhmäharjoittelun aikana olevan puutteellinen. Madness.

Siis hommahan toimisi varmaan ihan hyvin, jos jokaisella kelloa vastaan toistoja pusertavalla olisi jatkuvasti osaava ohjaaja vieressä korjaamassa tekniikkaa, joka väistämättä (viimeistään) väsyessä hajoaa, ja viheltämässä pelin poikki heti kun tekniikka alkaa näyttää vaaralliselta. Näinhän ei kuitenkaan ohjatuilla tunneilla yleensä ole, missään. Aina joku ehtii tehdä vähintään muutaman riskitoiston ennenkuin kukaan ehtii väliin. Vaikka valmentajana kuinka hyvin selittäisi tekniikan tärkeyden ja toivoisi että jokainen oppisi tekniikkaosiossa kertaheitolla hienot liikemallit ja oppisi vielä tunnistamaan itselleen sopivan vaativuustasonkin ja boom. Ready to go! Oikeassa maailmassa se ei mene näin. Ja silloin herää kysymys: Onko tämä järkevä tapa liikuttaa ihmisiä? Ihan kaiken tasoisia ja -kuntoisia ihmisiä? Pystynkö valmentajana ohjauksellani takaamaan
j o k a i s e n osallistujan turvallisuuden? Myös niiden, jotka a) eivät vain jostain syystä hahmota k.o. liikettä tai b) eivät halua/malta/jaksa/viitsi keskittyä oppimaan tekniikkaa vaan haluavat kaikkimullehetinyt? Vastaan että en. Vaikka olen tehnyt ohjaus- ja valmennustyötä käytännössä koko aikuisen ikäni. En.

Ymmärrän kuitenkin pointin. Jos jatkuvasti mennään turvallisuuden ehdoilla ”inside the safety zone”, saadaan harvoin merkittävää parannusta mitattavissa olevaan suorituskykyyn. Ei minunkaan työnnöt raskaalla kahvakuulalla tai burpeehypyt aina näytä niin kauniilta saatika että menisivät teknisesti täysin puhtaasti sarjan lähestyessä loppuaan. Silti vedän setin loppuun, laittaen turvallisuuden vaakalaudalle tietäen, että sen tehdessäni saavutan ehkä jotain joka on sen arvoista; suorituskyvyn kasvua, tuloksia. Työkapasiteettia.

Siitä pääsen aasinsillan kautta asiaan, jota CrossFit -ideologiassa arvostan joistakin erimielisyyksistä huolimatta: työkapasiteetin kasvuun tähtäävää ja usein myös siihen väistämättä johtavaa tapaa harjoitella ja ohjelmoida harjoituksia.

Loppuyhteenveto? Puolesta. Hyvin monessa (tässä käsittelemättä jääneessäkin) asiassa. Ja vastaan. Harvemmassa, mutta ideologisella ja periaatteellisella tasolla tärkeässä asiassa.

Tampere hiljenee hetkeksi. Osa 2 huomenna.

20130309-204306.jpg

Ihminen on tapaeläin

Otsikon mukainen väittämä lipsahtaa suustani lähes häiritsevän usein – niin työfysioterapeuttina kuin koutsina toimiessani. Se vain tuntuu olevan näin. Tuttuun turvalliseen on helppo jäädä lojumaan; oli sitten kyse työskentelytavoista, asenteista, liikuntamuodoista tai varsinkin ruoasta.

Tälläkin kolikolla on tietysti kaksi puolta. Hyviä ja hyväksi havaittuja tapoja ei välttämättä olekaan syytä muuttaa, mutta on myös hyvä muistaa että ’vääräänkin’ voi tottua niin, että se tuntuu hyvältä ja hyvää tekevältä vaikkei se välttämättä sitä olisikaan.

Karski vertauskuva: Laitat (jostain käsittämättömästä syystä) männynkävyn ahteriisi. Sangen epämukavaa. Annat kuitenkin (edelleen täysin käsittämättömästä syystä) kävyn olla siellä kolme vuotta. Tuona aikana olet tottunut sen olemassa oloon siinä määrin, että sinua ahdistaa suunnattomasti kun se otetaan (vihdoinkin joku saa sinut järkiisi!) sieltä pois.

Kannattaa siis välillä pysähtyä analysoimaan omia toimintatapoja ja vaikka ihan vaihtelun vuoksi muuttaa niitä säännöllisin väliajoin. Treenissä kannattaa aika ajoin astua mukavuusalueen ulkopuolelle, koska se on useimmiten se alue jossa ”the magic happens”. Samoin ruoassa kannattaa kokeilla välillä jotain ihan muuta; perusjauhelihan voi vaikka vaihtaa välillä hirvenjauhelihaan, kaurapuuron tilalla voi aamupalaksi nauttia marjaisan, proteiinijauheella ja superfoodeilla höystetyn smoothien tai jykevän proteiinipannarin:

1 kananmuna (luomu)

1 valkuainen (luomu)

1 skuuppi Sunwarrior Warrior blend proteiinijauhetta (suklaa)

1 skuuppi Puhdistamon Rakkauspakkaus kaakao-maca-riisinleseseosta

2-3 rkl nestettä

1/3 banaani

1 pussi FSF Instant Longevity -jauhetta

1 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä paistamiseen

Kaikki ainekset iloisesti sekaisin blenderissä tai sauvasekoittimella. Paista rapsakaksi molemmin puolin semikuumalla pannulla. Nauti sellaisenaan tai vaikka jäisten marjojen kera. Kuppi teetä tai kahvia kyytipojaksi ja päivä saa jyrähtävän startin!

Image

Talviurheilua

Tänään kirjoitin valmennettavien treenijoulukalenteriin komennon liikkua ulkona – tyyli vapaa. Tunnetusti seison itse myös sen verran komentojeni takana, että laitan itseni samaan liemeen. Niin myös tänään.

Treeni sisälsi sananmukaisesti talviurheilua, kun puolen tunnin kuulatreenin päätteeksi tuli finisherin aika; muutama kierros kyykkyjä lisäpainolla (20), etunojapunnerruksia (20) ja leuanvetoja (10). Niin että missä se TALVIURHEILU edellä mainitussa sarjassa tulee? No, meillä ei taloudessa ole leuanvetotankoa sisätiloissa, vaan pihan perällä olevan puuvajan oviaukossa. Pipoa päähän ja kinttaita käteen vaan! Kyllä muuten tuli hyvä olo antaa viiman vähän piestä kuulan sytyttämiä lihaksia! Suosittelen!Image

Oikean olan takana siintää jutussa mainittu puuvajan ovi. Videomateriaaliakin kotiväki ehti purkittamaan: http://www.youtube.com/watch?v=QIsAgsl6Hec&sns=em